Suomen Kyselytutkimus Oy
Suomen Kyselytutkimus Oy on vuonna 2003 perustettu valtakunnallinen ja riippumaton täyden palvelun mielipide- ja markkinatutkimusyritys. Myydyimpiä palveluitamme ovat erilaiset asiakastyytyväisyystutkimukset, henkilöstötutkimukset sekä alueelliset ja valtakunnalliset kuluttajatutkimukset.
Tutkimustemme toteuttamisesta vastaavat alan ammattilaiset, jotka ovat toimineet lukuisissa erilaisissa tutkimus- ja kehittämisprojekteissa. Edellytämme lisäksi kaikilta vastuullisilta tutkijoiltamme soveltuvaa akateemista loppututkintoa, mikä mahdollistaa riittävän metodologisen teoriapohjan kunkin tutkimuksen läpiviemiseksi. Tavoitteenamme on tarjota markkinoiden parasta tutkimusosaamista kilpailukykyiseen hintaan.
Menestyvä organisaatio tarvitsee jatkuvaa tutkimustietoa päätöksenteon tueksi. Luulotiedolla tehdyt päätökset ovat usein virheellisiä ja tulevat toistettuina kalliiksi. Eksplisiittisen, mitattavissa olevan tiedon keräämisessä ja analysoinnissa autamme mielellämme, sillä se on meidän ydinosaamistamme.
Ole hyvä ja tutustu kaikkiin tutkimuspalveluihimme tästä.
Noudatamme markkinatutkimusalan ISO 20252:2006-laatustandardia.